EPV:n pikkujoulut Porvoon Stensbölessä 8. - 9. joulukuuta 2007 Eriparivanhemmat ry:n perinteiset koko perheen pikkujoulujuhlat järjestetään tänä vuonna joulukuun 8. - 9. päivä Stensbölessä, Porvoossa.
Stensböle on vanha kansakoulu, joka sijaitsee n. 5 km Porvoon keskustasta etelään, aivan saaristotien tuntumassa.
Tarkemmat ajo-ohjeet myöhemmin. Kimppakyydeistä voidaan myös sopia tässä ketjussa.

Ohjelmassa on tuttuun tapaan luvassa erittäin mukavaa ja leppoisaa yhdessäoloa ja herkullista ruokaa, saunomista ja jouluista ohjelmaa lapsille.
Hintoihin sisältyy lauantai-illan pikkujoulupäivällinen ruokajuomineen (maito, mehu, vesi ja alkoholiton glögi) ja muu ohjelma,
tarvittaessa majoitus la-su välisenä yönä sekä sunnuntaiaamun aamiainen.
Aikuisten juomat ja limut jokainen tuo oman makunsa mukaan, tilaisuus on kuitenkin alkoholiton klo 20 asti.
Viime vuosien tapaan jokainen voi lisäksi nyyttärityylillä osallistua tuomalla omia ruokaherkkuja yhteiseen joulupöytään.
Yöpymismahdollisuuksista laitan tarkempaa tietoa myöhemmin, yöpyminen on järjestetty yhteismajoituksena.
Yöpymään mahtuu noin 30 ensimmäiseksi ilmoittautunutta.
Pakko ei ole yöpyä, päiväseltään paikalle mahtuu enemmänkin väkeä.
Hinnat pikkujouluihin osallistuville: alle kouluikäiset 2e
7-16-vuotiaat 5e
17-vuotiaat ja sitä vanhemmat
- EPV ry:n jäsenet 40e
- muut 60e
Kun liityt EPV:n jäseneksi nyt, olet samalla maksanut ensi vuoden jäsenmaksun.Ilmoittautumiset tähän ketjuun tai
privalla Gueneverelle, nopeat syövät hitaat

.
Ilmoittautuneet:
Laurenzia + esikko 9 v. ja kuopus 2 v. ?
Guenevere + 2 x poju 12 v. + uo + tyttö 10v.
Irina + lapset 13 v., 8 v. ja 7 v.
Kevät + 2 lasta
Taku + poika 14 v. ja tyttö 11 v.
Tiikku + lapsi 12 v ja lapsi 8 v
Martsa + lapsi 7v
Pikkuinenmyy + lapsi 5v.
Sitrus + kuopus 5 v.
Apok + poika 11 v.
Sasun poika 13 v.Viimeinen maksupäivä on maanantaina
26.11.2007.
Maksu Eriparivanhempien tilille
139435-65475.
Liity jäseneksi