|
Joukko EPV:läisiä vietti kesäisen viikonlopun Tammelassa Oksjärven leirikeskuksessa leppoisan ajanvieton merkeissä. Paikalla oli yhdistyksen varsinaisten jäsenten lisäksi myös jäsenten koiria ja kissoja, sekä öisin lokkejakin seuraa pitämässä. Aika kului syöden juoden ja uiden, ja käytössä olivat myös leirikeskuksen soutu- ja polkuveneet. Trampoliinikin tuli perusteellisesti testatuksi. Leirin petanque- ja mölkkymestaruudet ratkottiin myös, tottakai.
Puuhailun lomassa virkistäydyttiin perinteiseen EPV:n tapaan herkullisen ruuan äärellä, ja vatsat pinkeinä oli mukava jatkaa kiireetöntä päivänpaistattelua.

Viikonlopun aikana retkeiltiin myös Saaren kansanpuiston hulppealle näkötornille ja hiekkarannoille.


|